Tätä tekstiä on haikea kirjoittaa. Kaikella taitaa vaan olla aikansa. Tulee uusia juttuja ja vanhat jäävät niiden uusien jalkoihin. Tälle blogille taisi käydä niin tämän vuoden aikana.
Aloitin samannimisen blogin kirjoittamisen keväällä 2005. Nimen blogille keksi Cee. Silloin ei vielä Bloggeria ollut vaan msn:n blogia päivittelin. Olin juuri koulusta valmistunut, Ruotsissa 1,5 vuotta opiskellut suomalaistyttö, joka eli jänniä aikoja Götegorgissa. Kaikki elämässä oli hurjaa, vauhdikasta, vapaata ja avointa. Mikään ollut varmaa ja vaihtoehtoja oli mistä valita. Blogi sai ottaa käsinkirjoitetun päiväkirjan paikan. Se oli niin helppoa kirjoitella nettiin ja samalla sai kaverit ja perhekin lukea, mitä lahden toisella puolella ajatellaan ja tapahtuu.
Samanlaisena tämä meininki on jatkunut. Sekametelisoppana. Vain sopan raaka-aineet ovat vaihtuneet. Melkein kahdeksan vuoden jälkeen tiedän oman paikkani. Se on Ceen kainalossa ja omassa kainalossa on paikka kahdelle ihanalle, suloiselle prinsessakautta läpikäyvälle Tildelle ja todelliselle bus-Elliotille, jonka perässä saa olla koko ajan. Elämä vie eteenpäin.
Tällä hetkellä istun sohvalla ja näpyttelen kännykällä tätä(kin) tekstiä. Lapset nukkuu ja Cee kuuntelee musiikkia tietokoneeltaan. Hyvin normi ilta meille :) Tulevaisuudessa aiotaan jatkaa asunnon kuntoon saamista, viedä lapsia aktiviteetteihin, matkustella (ensimmäisenä myöhästynyt häämatka jonnekin valkohiekkaiselle paratiisisaarelle...), säästää rahaa omaan kesämökkiin ja viljellä kasvimaata. Toivottavasti joskus löydän myös sen oman pikkujutun, josta tulisi minulle ammatti. Harrastus ammattina, siinäpä tavoite.
Blogimaailmasta olen saanut muutaman "blogikaverin" ja iloisena mietin kaikkia niitä viestejä, joita juuri teiltä olen saanut. Kaunis kiitos. Ne ovat olleet minun sekametelisopan mausteet.
Minut saa kiinni sähköpostiosoitteesta emmijsa@hotmail.com tai kännykkävalokuvauseen hurahtaneena instagramista nimimerkillä emmijsa.
Ja eihän sitä koskaan tiedä. Ehkä palaankin joku päivä kirjoittelemaan jossain muodossa :) :)
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille siellä ruudun toisella puolella.
Ha det bra. Stockholm tackar och pockar.
Puss o kram,
Emmi

Å nej! Hyvin kirjoitettu, mutta olisin kyllä mielelläni lukenut jatkossakin.
VastaaPoistaKiva kuulla! Vaikka juuri tämä on se haikea osa, kun kuulee, että joku olisi mielellään jatkanut lukuja. Katsotaan jos innostun jossain vaiheessa uudelleen niin kerron sulle sitten :) ja nähdään sun blogin puolella, jollei joku päivä livenä Tukholmassa.
PoistaKram
ps. Olit mielessäni lauantaina kun oltiin Willyssä ostoksilla :)
Ett Stort Tack itselleni ihana emmi <3
VastaaPoistaOnneksi olen suhun saanut tutustua blogimaailman kautta - en enää edes muista milloin ja miten löysin blogisi, mutta sitä on ollut ihana lueskella! Häitäsi, Suloisen perheesi kasvua ja kaikkea siihen liittyvää.
Mä kirjotan sulle sähköpostia!
Kaikkea ihanaa sulle ja koko perheelle jatkoon <3
Stooor kraaam!!
Kaikkea tuota samaa MaaMaa! Ihana on ollut tutustua virtuaalisesti :) Ja tietenkin mä jatkan muiden blogien lukemista. Täytyyhän sitä joku yhteys tähänkin maailmaan pitää. Mulla on sellainen tunne, että kyllä mä jossain vaiheessa jatkan, mut nyt vaan tuntui, että tämä blogi on aikansa elänyt ja tauko on paikallaan. Kuullaan pian! Kram kram!
Poistasiis voi apua! multa oli jäänyt ihan välistä, että olit taas päivittänyt tätä ja nyt sitten näin. no jokatapauksessa hurjasti kaikkea hyvää ja kiitos instagrammin kenties joku yhteys pysyy :)
VastaaPoistaKyllä se yhteys pitää Sara! Enkä jättäisi sinunkaan blogia lukematta mistään hinnasta. Ja sitä paitsi nyt mulla on enemmän aikaa kommentoida muiden mukavia kirjoituksia :) :) Terkut Helsinkiin.
Poista